Kaksi puuta

Minä rakastan näitä iltojani kanssas sun,
kun hetken päässä aamu odottaa.
Ja me nauramme ja silmiämme pyyhimme,
ja helppo huominen on unohtaa.
Oomme taas kuin kaksi lasta, ne jotka aikoinaan
puolivahingossa lähti samaa tietä kulkemaan.
Ja sä viet mut ikkunan luo ja sä sanot:
“Me kai ollaan niin kuin nuo.”

Kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
ja kestää joka tuulen ja sään.
Kaksi vanhaa puuta, vaikket sitä nää,
katsoo kevääseen, seisoo erillään.
Ja jossain alla maan ne kaiken aikaa
yhteen punoneet on juuriaan.

Kaksi ylvästä ja nuorta varmoina on voimistaan,
taivaan kantta kohti kasvaneet.
Ehkä vuodet ovat kuorta, ja talvet viimoillaan
hiukan ohuemmaks raapineet.
Kuinka onkaan kaksi lasta matkan myötä muuttuneet!
Se ihme on kai vasta: oomme tänne selvinneet.
Ja sä viet mut ikkunan luo ja sä sanot:
“Mehän ollaan niin kuin nuo.”

Kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
ja kestää joka tuulen ja sään.
Kaksi vanhaa puuta, vaikket sitä nää,
katsoo kevääseen, seisoo erillään.
Ja jossain alla maan ne kaiken aikaa
yhteen punoneet on juuriaan.

(säv. & san. Juha Tapio)