Page 4 - Vuosikirja 2024-2025
P. 4

kanssa, mitkä ovat ne kaikkein      tuen valtakunnallinen uudistus.     josta toipuminen vie aikaa. Me-
tärkeimmät arvot, jotka kirk-       Olemme uudistuksen ohella           netykset herättävät pohtimaan
kaimmin valaisevat meille suun-     suunnitelleet ensi lukuvuonna al-   hetkeä tässä ja nyt ja erityisesti
taa ja joita erityisesti haluamme   kavan erityisopettajaharjoittelun   sitä, millaisen jäljen jätämme yh-
huomioida toiminnassa ja sen        nivomista arkeemme ja yhteis-       teisöön ja toistemme sydämiin.
kehittämisessä. Harjoittelukou-     työhön luokan- ja aineenopetta-     Anni jätti jälkeensä muiston läm-
luna toimintaamme ohjaavat          jaharjoitteluiden kanssa. Opetta-   pimän jämäkästä, kohtaavasta,
valtakunnallisten opetussuunni-     jien yhteistyö ja opetusryhmässä    kannustavasta, kuuntelevasta ja
telmien arvopohjan lisäksi myös     annettava oppimisen tuki koros-     ratkaisukeskeisestä opettajasta,
Tampereen yliopiston arvot,         tuvat uudessa lainsäädännössä       joka muisti kehua ja sanoittaa
UNESCO-koulujen arvopohja           ja tähän malliin haluamme alusta    pienetkin hyvät asiat. Maailman
sekä harjoittelukouluverkoston      asti kouluttaa myös uusia opetta-   myllerryksen ja epävarmuuden
arvopohja. Jatkamme arvotyön        jia. Tuen muotojen suunnittelussa   keskellä lämpimän ja huomioivan
konkretisointia ensi lukuvuonna     tärkeintä ovat edelleen lapsen ja   kohtaamisen voima kantaa.
myös oppilaiden ja opiskelijoiden   nuoren tarpeista käsin lähtevät
kanssa ja käynnistämme pidem-       toimet.                             Toivon kaikille oppilaille, opiskeli-
män tähtäimen visio- ja strategia-                                      joille, huoltajille ja kollegoille lep-
työtä kouluna ja yhdessä harjoit-   Lukuvuoteen on mahtunut paljon      poisaa kesää, kiitos kuluneesta
telukouluverkoston kanssa.          elämänmakuista arkea iloineen ja    lukuvuodesta!
                                    suruineen. Olemme kohdanneet
Kulunutta lukuvuotta on leiman-     yhteisönä opettajamme Anni Ra-                                 Heidi Östring
nut vahvasti myös oppimisen         husen äkillisen menehtymisen,                                johtava rehtori

eläkkeelle s iirtyviä

TAPIO MUSTONEN                      Tapio Mustonen jäi eläkkeelle       Suomessa. Iloisena yllätyksenä
                                    lukuvuoden puolivälissä. Tapio      Tapio on saattanut keskustella
                                    on toiminut liikunnan ja tekni-     koulullamme mm. sukujuuriltaan
                                    sen työn sisältöjen opettajana      kaukaa idästä olevan oppilaansa
                                    Norssilla yli kahdentoista vuo-     kanssa tämän äidinkielellä.
                                    den ajan. Hän on ollut kollegoi-
                                    den sanoin avulias, auttavainen,    Opettajan työn ohella Tapio kou-
                                    lämmin, luotettava, hymyilevä,      luttautui hierojaksi, ja tämäkin
                                    hyväntahtoinen, huumorintajui-      osa-alue heijastelee hänen ha-
                                    nen, rehellinen, sydämellinen,      luaan auttaa ja kohdata ihmiset.
                                    elämänmyönteinen, ystävällinen      Useampikin henkilökunnan jäsen
                                    ja huumorintajuinen. Tapiota on     on saanut Tapiolta asiantuntevaa
                                    kuvattu myös huippukuntoiseksi      apua kolotuksiin ja jumeihin sekä
                                    ja ikinuoreksi opettajaksi.         ihanan rentoutumishetken.

                                    Aikanaan ulkomailla vietetty aika   Työtoverit kiittävät Tapiota läm-
                                    opetti Tapiolle paljon asioita eri  pimästi ja toivottavat terveyttä
                                    kulttuureista sekä kieltä, jota     sekä rentouttavia eläkepäiviä!
                                    hän ei varmaan koskaan olisi        Ja edelleen niitä hierontoja…
                                    uskonut käyttävänsä työssään

4 vuosikertomus 2024–2025 tamperen yliopiston normaalikoulu
   1   2   3   4   5   6   7   8   9