Page 21 - Vuosikirja 2024-2025
P. 21

ALAKOULUN opp ilasneuvosto

Tämä lukuvuosi on ollut vauhdikas ja tapahtuma-           vaa opettajaa ympäri Suomen. Oli kiva päästä tutus-
       rikas! Puheenjohtajana, joka on jo siirtymässä     tumaan oppilaskuntaporukkaan myös muista nors-
       yläkouluun, on ollut ihana nähdä, kuinka innok-    seista. Oppilaskunnan hallituksen kokouksia meillä
kaasti nuoremmat ovat toiminnassa mukana! Uteliai-        oli tyypillisesti muutaman kerran kuukaudessa. Niissä
suutta ja innokkuutta on riittänyt teemakoristeluissa,    valittiin edustustehtäviin edustajia, ideoitiin ja välillä
erilaisissa edustustehtävissä ja varsinkin ideoissa.      oli vierailijoita esimerkiksi Vanhempainyhdistykseltä.
Meidän kouluamme on tänä vuonna koristaneet mo-           Meiltä myös valittiin jäsenet Multisillan alueelliseen
net eri värit ja kuosit. Halloweenina oli kurpitsakuvio-  parlamenttiin edustamaan koulua. Alueellinen parla-
ta ja luurankoja, ystävänpäivänä sydämiä ja punaisen      mentti kokoontui neljä kertaa vuoden aikana ja tavoit-
eri sävyjä. Pääsiäisenä meillä oli jännittävää pääsiäis-  teena oli vaikuttaa asioihin alueellisesti. Minulla oli
munien etsintää, pienellä kilpailuhengellä tietenkin!     myös kunnia toimia tänä vuonna TLP:n eli Tampereen
Vappuna puolestaan ruokala koristeltiin ilmapalloilla     lasten parlamentin varapuheenjohtajana!
ja serpentiinillä.
                                                          Kaiken kaikkiaan on ollut huikea vuosi ja huipputiimi!
Tammikuussa koulussamme järjestettiin harjoitte-
lukoulujen oppilaskuntapäivät ja paikalle kokoontui                                                           Freija Gerdt
noin 130 oppilaskuntien hallituksen jäsentä ja ohjaa-                               Oppilasneuvoston puheenjohtaja

21tamperen yliopiston normaalikoulu vuosikertomus 2024–2025
   16   17   18   19   20   21   22   23   24   25   26