Page 29 - Vuosikirja 2024-2025
P. 29
Yläkoulun oppilaskunnan
hallituksen toim intaa
Yläkoulun oppilaskunnan hallitukseen on tänä luku- tuustoon kahden nuorisovaltuuston jäsenen ansiosta,
vuonna kuulunut 19 oppilasta. Puheenjohtajina kau- ja oppilaskunnan hallituksella on ollut edustus nuvan
della toimivat keväällä 2024 valitut Elsa Sainio ja Milja kouluneuvostoissa syksyllä ja keväällä. Tammikuussa
Kemppanen. Loput hallituksen jäsenet valittiin edus- Tampereella järjestettiin harjoittelukoulujen oppilas-
tajiston kokouksessa syksyllä. kuntapäivät, joissa saimme tavata muiden norssien
oppilaskuntaväkeä ja käsitellä yhdessä teemaa “Et ole
yksin”. Kunta- ja aluevaalien alla OPKH järjesti Nuor-
ten vaalit ja myös tällä tavalla edisti oppilaiden tietoi-
suutta demokratian tärkeydestä yhteiskunnassa.
Vaikuttamistyön lisäksi oppilaskunnan hallitus on jär-
jestänyt ahkerasti erilaista kouluviihtyvyyttä lisäävää
toimintaa. Jokaperjantaiset tanssivälitunnit ovat ol-
leet suosittuja, samoin teemapäivät, kuten ARI-päivä.
Pääsiäisen alla järjestimme munajahdin. Halloweenina
loimme kirjastoon kauhukäytävän. Valokuvausseiniä
on ollut sekä halloweenin että ystävänpäivän henges-
sä. Vuoteen on myös mahtunut uusia kokeilujamme
kuten ruusupäivä, tuolileikki ja vappuradio. Vappuaa-
toksi teimme myös Kahootin norssin opettajista.
Kouluyhteisöä laa-
jemmin olemme luo-
neet yhteistä hyvää
valitsemalla taksvärk-
kipäivän keräyskoh-
teeksi Mieli ry:n sekä
järjestämällä koulussa
SPR:n Nälkäpäivä-ke-
räyksen.
Sohvi, Tähti ja Mette esittelivät oppilaskuntamme toimin- Lukuvuosi on ollut
taa OPK-päivillä erityisen palkitseva
niin hallituksen jäse-
Yläkoulun oppilaskunnan hallitus toimii oppilaiden nille kuin palautteen
äänenä koulun henkilöstön ja johdon suuntaan, ja op- mukaan koko oppi-
pilaskuntatoiminta onkin osa koulun demokratiakas- laskunnallekin. Tästä Nälkäpäivälippaat
vatusta. Hallitus on kokoustanut vähintään kerran saamme pitkälti kiit-
kuukaudessa ja tehnyt tärkeitä päätöksiä koko oppi- tää aktiivista hallitustamme sekä toki koko oppilas-
laskunnan etu mielessä. Näistä päätöksistä hallitus on kuntaa, jolta olemme saaneet mukaansatempaavia
pyrkinyt tiedottamaan koko koulua mm. ilmoitustau- ideoita sekä kehittävää palautetta. Hallituskautemme
lun ja Instagramin aktiivisen päivittämisen myötä. Op- kohokohdat pääsee näkemään nyt ja jatkossa Insta-
pilaskunnalla on tiivis yhteys Tampereen nuorisoval- gram-tililtämme @tnkoppilaskunta. <3!
29tamperen yliopiston normaalikoulu vuosikertomus 2024–2025

